Millaiset elämäntavat tukevat vastustuskykyä? Miten D-vitamiini liittyy vastustuskykyyn? Ihmisen immuunipuolustus on monimutkainen juttu – mutta onneksi vastustuskykyyn on mahdollista vaikuttaa esimerkiksi terveellisellä ruokavaliolla ja riittävällä unella.
1. Mitä vastustuskyky oikein tarkoittaa?
Ihmisen immuniteetti eli vastustuskyky on monimutkainen juttu, joka koostuu monesta asiasta.
Vastustuskykyyn lasketaan kaikki kehon puolustus- ja suojajärjestelmät, joiden avulla elimistö voi torjua esimerkiksi bakteereita ja viruksia.
Luontainen immuniteetti tarkoittaa sitä, että jokaisen ihmisen immuniteetti on synnynnäinen. Sen perusta kehittyy jo sikiönä ja heti syntymän jälkeen.
Opittu tai hankittu immuniteetti tarkoittaa, että elimistömme rakentaa lisäsuojaa, kun se kohtaa itselleen vieraita mikrobeita ja aineita joko rokotteissa tai tavallisessa arjessa.
2. Voiko omaan vastustuskykyynsä vaikuttaa?
Vastustuskyvyn ylläpito saa tukea muutamista elämäntavoista.
Syö terveellisesti:
- Terveellinen ja monipuolinen ruokavalio on tärkeä vastustuskyvylle. Huolehdi, että lautasella on tarpeeksi esimerkiksi kuituja, vitamiineja ja proteiinia.
- Kuituja saat kasviksista, hedelmistä ja täysjyväviljatuotteista. Kuitujen avulla huolehdit suoliston hyvinvoinnista ja bakteeritasapainosta.
- D-vitamiinin tärkeimmät lähteet ovat D-vitaminoidut rasvalevitteet, maito- ja kasvijuomavalmisteet sekä kalaruoat.
Liiku riittävästi. Säännöllinen liikunta auttaa kuntoa pysymään yllä, ja hyvällä kunnolla on vaikutusta vastustuskykyyn.
Panosta uneen. Säännöllinen uni on tärkeä tuki vastustuskyvylle. Unen aikana elimistö saa palautua rasituksesta.
Löydä omat tapasi torjua stressiä. Stressi heikentää vastustuskykyä.
3. Voinko tukea vastustuskykyäni C-vitamiinilla?
C-vitamiini edistää immuunijärjestelmän normaalia toimintaa.
Parhaiten C-vitamiinia saa hedelmistä, marjoista ja kasviksista. Jos ruokavalio on monipuolinen, niin saanti on turvattu, mutta tarvittaessa ruokavaliota voi täydentää ravintolisällä.
4. D-vitamiini ja vastustuskyky – miten ne liittyvät toisiinsa?
D-vitamiinia tarvitaan normaaliin immuunipuolustukseen.
Kesäaikaan D-vitamiinia muodostuu iholla auringon UV-säteilyn vaikutuksesta.
D-vitamiinin tärkeimmät elintarvikelähteet ovat D-vitaminoidut rasvalevitteet ja maito- ja kasvijuomavalmisteet sekä kalaruoat.
Myös jotkut sienet sisältävät suhteellisen runsaasti D-vitamiinia ja voivat olla säännöllisessä käytössä hyvä D-vitamiinin lähde muiden lähteiden ohella.
Suomessa D-vitamiiniravintolisää suositellaan toisille vuoden ympäri, toisille lokakuusta maaliskuuhun.
5. Kuinka paljon D-vitamiinilisää tarvitaan?
- Vauvat kahden viikon ikäisestä 2-vuotiaaksi: 10 mikrogrammaa ympäri vuoden
- 2–17-vuotiaat: 7,5 mikrogrammaa ympäri vuoden
- Yli 75-vuotiaat: 20 mikrogrammaa ympäri vuoden
- Raskaana olevat ja imettävät: 10 mikrogrammaa ympäri vuoden
- Aikuisille, jotka eivät syö D-vitaminoituja tuotteita tai kalaa, suositellaan D-vitamiinivalmisteen käyttöä
Minisun-tuoteperheestä löydät sopivat D-vitamiinivalmisteet koko perheelle.
- Minisun D-vitamiini Öljykapseli sisältää 50 mikrogrammaa D-vitamiinia. Pieni, helposti nieltävä kapseli sopii niin nuorille, aikuisille kuin ikääntyville.
- Minisun D-vitamiini Junior Nalle on perheen pikkuväkeä varten. Mansikan makuinen ja nallen muotoinen tabletti on helppo pureskella, imeskellä tai niellä. Se sisältää 10 mikrogrammaa D-vitamiinia.
- Minisun D-vitamiini Metsämansikka sisältää 20 mikrogrammaa D-vitamiinia. Purutablettti maistuu kesäiseltä metsämansikalta.
- Minisun Super Defence Sitruuna-lakritsi on aikuisten hyvänmakuinen purutabletti, joka sisältää C- ja D-vitamiineja, sinkkiä sekä auringonhattu-uutetta. Oikea superpakkaus vastustuskykyyn!